En tiedä miksi tunnen itseni näin väsyneeksi, haluan vain maata sängyllä tekemättä mitään. En halua edes katsoa teeveetä. Kuuntelen Ruoskaa ja olen vain. Tosin minun olemiseni on sitä että kudoin säärystintä 20 cm ja pesin vessan kaapeista lähtien.

Taas elämä näyttää jotenkin tyhjältä, olen paljon miettinyt mitä tässä nyt sitten tapahtuu. Olen mokannut menneisyydessä todella pahasti, asiat kummittelevat ja jalassani raahaan suurta teräspalkkia. En tiedä miksi ne nyt taas niin minun päässäni pyörivät. Ahdistaa ihan saatanasti.

Pian on parhaan ystäväni (voiko sanoa) 2. vuosipäivä hänen kuolemastaan. En ymmärrä, en pääse siitäkään irti. Olen niin saatanan vihainen ja silti rakastan häntä niin paljon. Minut jätettiin yksin, hän jätti minut ja lähti jonnekkin muualle. En ymmärrä, en halua uskoa, tätä ei ole ikinä tapahtunut, eieieiei! Minä en ollut siellä siellä kun minua tarvittiin, minä revin omia ranteitani auki. Makasin mielisairaalassa ja tahdoin kuolla. Kiskoin lääkkeitä toisella kädellä ja join lääkehiiltä toisella. 300 tikkiä myöhemmin, vatsahuuhtelun ja tehon jälkeen olen edelleen tässä. En aina tahtoisi mutta useimmiten nykyään tahdon. En oikeasti halunnut kuolla vaikka tahdoinkin. Halusin nähdä vielä jotain, tuntea vielä jotain, kokea jotain. Miksi sinä et  halunnut!? Tajuatko että meillä on vain tämä yksi pieni merkityksetön elämä. Kun me kuolemme, emme me tule enää takaisin, emme enää ikinä. Kyllä minustakin tuntui että jo ennen 20 vuotta olin jo nähnyt kaiken. Mutta en ollut, vaikka ei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole ollut, kumminkin elämää josta olen nauttinutkin välillä.

Se että itse me teemme elämämme on ainakin osakseen totta. Välillä tuntuu että pystyn vaikuttamaan siihen, välillä en. Jos voisin vaikuttaa siihen etten tuntisi itseäni näin ahdistuneeksi, että haluan lyödä itseäni, en todellakaan haluaisi sitä itselleni. Kääriydyn helposti itseeni ja kohdistan kaiken vihan siihen. En tiedä mitä siitä hyötyisin jos raapisin ihoni verille, en mitään. Mutta ottakaa tämä olotila minusta pois!

Ihan vitun helppo elämä, anteeksi jos sain sen ensimmäisessä postauksessa kuulostamaan jotenkin normaalilta ja hyvältä. Nyt ei ole mikään hyvin. On suunnat hukassa, enkä pysty ajattelemaan elämääni eteenpäin. Olis varmaan helppoa jos olis ees aikaa vetää säännöllisesti perseet olalle niin vois irtautua ittestään ees yhdeksi päiväksi viikossa. Mutta ei, seuraavan kerran on aikaa vasta kuukauden päästä. Täs vuoden sisällä on kyllä juominen vähentyny aika reippaasti, eikä se johdu pelkästään siitä että on paljon töitä. Johan mulla nyt on vapaapäiviä, mutta ei vaan oo huvittanu lähteä. Nyt tosin huvittaa.

Mitä minun pitäisi tehdä että olisin parempi ihminen. Tarkkailen itseäni hirveästi ja yritän olla koko ajan parempi. Olen myös aika suorasanainen ja jos minulle valehdellaan ja varsinkin töissä, jos ei hoideta hommia niin melko varmasti saa kuulla asiasta. En ikinä haluaisi olla tahallaan ilkeä ihminen muille. Tykkään katsella ihmisiä, koska ihmiset ovat kauniita ja se on mielenkiintoista mitä heidän päässänsä liikkuu. Muutenkin haluaisin tietää kuinka ihmiset kokevat tämän maailman ja kuinka he ajattelevat. Minä näen tämän maailman näin, miten sinä sen koet? Poden aika usein huonoa omaatuntoa jos olen käyttäytynyt jotenkin, noh, en niin iloisesti tai en ole kehunut ihmisiä tarpeeksi vaikka he olisivat sen ansainneet. Tykkään pääni sisällä myös psykologisoida ihmisiä, mietin miksi heistä tuli tietynlaisia. Uskon että ymmärrän ihmisiä aika pitkälle, en usko että kukaan on läpeensä paha, mutta en suostu enää katselemaan kaikenlaista käytöstä. Kamalinta on jos puretaan huonoa oloa toisiin tai tartutetaan negatiivisia ajatuksia, vittuillaan niin että toisenkin päivä menee pilalle. Yritän itse välttää sitä viimeiseen asti omalla kohdallani. Mutta enhän minä ole täydellinen, ei minun muuten tarttisi morkkistaa omista tekemisistäni.